Sielusta on kysymys

Olen aina ollut kiinnostunut ihmisen persoonasta, minuudesta ja sielusta. Pintaa syvemmälle menevät pohdinnat voivat joistakin tuntua kiusallisilta. Ei voi mitään, kun on luojalta saanut näkemisen lahjan ja siihen liittyvän tietoisuuden, normaaliksi luokiteltu " smooltookki" tuntuu vieraalta. Tähän kokonaisuuteen kun liitetään spiritualismi, henkioppi, energia psykologia, luontaishoidot jne. niin johan on ulottuvuutta.

Ulottuvuus on oikea sana, jota haluan tässä painottaa. Kaikessa asioissa, ihmisissä ja kokemuksissa on ulottuvuutta, josta ei välttämättä tiedä. Kiireellinen elämä ja materialistiset arvot ovat vieraannuttaneet ihmisen tutkimasta ja pohtimasta ilmiöiden perimmäisiä tarkoituksia ja syitä. Tähän malliin sopii erinomaisesti länsimainen lääketiede, joka on markkinoinut loistavasti pillerien edut, olipa vaiva missä ja mitä tahansa, pillerillä olotila helpottuu. Sivuvaikutuksien ilmaantuminen koetaan luonnollisena, koska onhan siihenkin olemassa lääkettä. Ottaen huomioon bisneksen luonteen ja voiton tavoittelun, on selvää että mitä enemmän markkinoidaan ja myydään, sen paremmin bisnekset sujuvat. Eettisyydestä ja moraalista on turha puhua, koska markkinavoimien kanssa puuhaavaat haluavat aina vain lisää, hinnalla millä hyvänsä. Hyvä uskoiset avun tarpeessa olevat, tietämättömät ja helpon elämän ihannoijat ovat mitä mahtavin kohde ryhmä.

Mitä siitä, että ihmisiä kuolee, invalidisoituu ja sairastuu, se käännetään ihmisen itsensä syyksi. Tai huomio kiinnitetään tehokkaasti toisaalle niin ettei kohu pääse murentamaan mainetta. Raha ja valta saa ihmisen toimimaan itseään ja lajitoivereitaan, mutta myöskin koko luomakuntaa kohtaan, väärin ja vastuuttomasti. On hyvä muistaa tässä tuoksinassa, että lopulta kaikki ihmiset, rikkaat ja köyhät, ovat samassa uppoavassa veneessä. Hautaan kaadutaan joko saappaat jalassa tai hitaasti kitumalla. Mielen kiintoista on, materialistit kun eivät usko eivätkä halua tietää haudan jälkeisestä maailmasta. Kuitenkin haudantakainen elämä on jo tieteellisesti kyetty havainnoimaan eli kysymys ei enään ole uskomuksesta eikä huu haasta. Lisäksi meediot ovat välittäneet viestejä henkimaailmasta vuosituhansia. Niitä ei vain saa kuitattua sillä, että ei usko.

Olen tavannut ihmisiä, joiden lähipiirissä mellastaa narsistiksi luokiteltu ihminen. Yhteistä kaikissa kokemuksissa on se, että narsistille ei tunnuta voida yhtään mitään. Hän saa terrorisoida läheisiään, työkavereita, naapureita ja koko systeemiä, myös viranpuolesta hänen kansaan asioivia. Kaikki ovat yhtä pyörryksissä, koska missään ei tunnu olevan mitään tolkkua. Manipuloinnin, valehtelun ja kieroilun mestari pyörittää yhteisöä miten tahtoo. Lääketiede toteaa että narsistia ei voida hoitaa, koska hän kokee ja ilmaisee olevansa terve. Muut ovat sairaita ja aiheuttavat sekaannusta. Miten hoitaa tervettä ihmistä? Usein narsistin lähipiirissä oireillaan pitkään ja hartaasti. Mikäli perheessä on viisi jäsentä niin on todennäköistä että ainakin kolme oireilee ja yksi sairastuu vakavasti. Ainoa kirkasotsainen on narsisti, joka jatkaa myllynsä pyörittämistä kiihtyvällä vauhdilla.

Mitä voi tehdä? Ensinnäkin kannattaa ottaa selvää eli opiskella asiaa. Tieto on kuitenkin turvaa tuova, koska alkaa ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa. Energiatietoisuus antaa hyvän näköalan asiaan. Immuunivaste ( henkinen ja fyysinen) korreloi energiatason kanssa. Immuunivasteen ollessa korkealla vastustuskykyisyys on huipussaan. Narsisti haluaa energiaa, jolla hän saa pidettyä yllä omaa vääristynyttä maailmankuvaansa. Hän nakertaa läheistensä energiat niin, että ihmiset lannistuvat. Heistä tulee vara-akku, josta narsisti latautuu aina sopivan tilaisuuden tullen. Siksi vastustuskyvystä eli energiatasosta huolehtiminen on ensiarvoista, mikäli aikoo saada otteen paremmasta elämästä.

Narsistin kanssa ei pidä lähteä sotajalalle, koska siinä häviää ensi metreillä. Huutaminen ja kiroaminen on lintujen laulua narsistin korville. Hermojen menettäminen hoitaa lopun. Voimavarat hupenevat sen siliän tien ja arvata voi kenen laariin?

Millä keinoin voi pitää huolta omasta jaksamisesta? Tiedostamalla tilanteen ja alkamalla pikkuhiljaa vieraannuttamaan itseään tästä myrkyn keittäjästä. Olemalla mahdollisimman vähän tekemisissä ja olemalla välittämättä. Siitäkin kyllä saa mahtavan riidan aikaan, koska todennäköistä on, että hän huomaa luisumisen ja alkaa mesoamaan, mitä salaisuuksia tässä nyt sitten kehitellään?

Terapia ja keskustelu auttaa aina. Mahdollisimman pian, voimaantumisen alku metreillä, aika terapeutille. Se täytyy tehdä salassa, koska voimavarojen ollessa hauraita, niin ei jaksa puolustaa omia menemisiä. Moni hyvin alkanut paraneminen on loppunut lyhyeen, kun narsisti on tajunnut, että energian turvaajat vieraantuvat ja energia alkaa kadota.

Luonto on paras paikka voimaantua. Metsä retket syvään hengityksineen ja meditatiivisine hetkineen ovat loistava alku. Hyvä ystävä mukaan ja sinne. Puhuminen auttaa, koska se mikä on padottu sisimpään pitää saada ulos. Huolestuttavaa on, että on useita narsisitin uhreja, jotka ovat alkaneet lääkitä itseään, jotta kestäiviät elämää perhepiirissä tai työyhteisössä, jossa häärii " itse piru." ( erään ihmisen lausahdus) Lääke ei auta vaan pahentaa, koska entisestään alahaiset energiat alenevat minimiin.

Oma juttunsa on pohtia, miksi ja miten narsismi syntyy. Asiasta on tehty tutkimuksia ja tiettyjä viitteitä on saatu kaivettua esiin. Mielenkiintoista on se, että esimerkiksi henkiopissa narsisimista sanotaan sen olevan sielullinen vääristymä. Tässä kohtaa nousee esiin se, että lääketiede ei edelleenkään ota sielullisuutta lukuun. Miten hoitaa sen tason vinoumia, kun sitä ei edes tunnisteta?
Mikäli alkaisimme nähdä tätä ulottuvuutta paremmin voisimme ehkä päästä käsitykseen, miten toimia?

On hyvä tietää, että sie
lullinen vinouma heijastuu tähän elämään. Samalla tavalla, kuin hyvää tekevät ja avuliaat ihmiset, ovat sieluiltaan todennäköisesti terveitä ja voimakkaita. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ulottuvuuksista puhuttaessa asiat mutkistuvat, mutta antavat selkeitä viitteitä todellisuudesta. Ymmärrys elämää ja ihmisen kehitystä kohtaan laajenee. Kannatan syvällistä pohdintaa ja tiedon keräämistä. Yksin jääminen on huonoin vaihtoehto, koska kiristävä kehä ei hellitä.

Näillä mennään ja toivotaan, että edes joku tuli autetuksi alkuun.

Aloita tänään, missä olet kuukauden kuluttua?

Ihmissuhteet ovat se kasvun kenttä tai pihamaa, jossa käännellään kivet, kannot ja männynkävyt. Lapsuudessa saadaan malli vanhemmilta, sisaruksilta ja suvulta. Koulussa tutustutaan yhteiskunnan normituksiin ja siinä sivussa kohdataan ystäviä ja vihamiehiä. Kaikissa kohtaamisissa näyttää olevan joku juju, josta pitäisi päästä perille.

Ihmiset ovat peilejä ja he heijastavat jotakin itsestä. On ihmisiä, jotka ovat tulleet jäädäkseen ja on niitä, jotka viivähtävät ja menevät menojaan. Toki he voivat tulla piipahtamaan uudemman kerran, aivan kuin moikkaamassa, kuis kulkee kamu? Sitten on niitä, joiden kanssa aika ja etäisyydet menettävät merkityksensä. Heidän elämänpolkunsa tuntuu nivoutuvan omaan hyvin syvällisesti. Tuntuu, kuin he olisivat aina olleet osa itseä. Ehkä se onkin totta!

Ihmissuhteiden kunnossapitäminen on yksi itsehoidollisuuden kulmakiviä. On kuin rakennus eli oma itse, pysyisi paremmin pystyssä, kun on ihmisiä, johin voi luottaa ja joilla on mielipiteitä syvällisiinkin asioihin. Heidän kanssaan vietetty aika on sitä ns. laatuaikaa. Voimaantuminen tapahtuu yhteistä huoneilmaa hengitellessä tai kävelylenkillä lampsittaessa. Välttämättä ei tarvita edes sanoja vaan kaikki tuntuu sujuvan. Toisinaan itketään ja sitten taas nauretaan. Yhteistä on silmistä vuotava vesi ja ymmärrys juttujen syvistä tai kepeistä vivahteista.

Toisaalla ovat sitten haastavat ja vaikeat suhteet. Jokaisella on lähipiirissä ihmisiä, joiden kanssa tuntuu olevan tikku kynnen alla, kivi kengässä tai herne nenässä. Vuorovaikutus ei vain suju tai jos lievää kohenemista on ilmassa, se enteilee vain suurempaa romahdusta hetken päästä. Varovaisuus on energiaa vievää ja varuillaan oleminen vie kaiken luontevuuden. Mikä on vikana, sitä ei tiedä kukaan ja toisaalta sitä ei voi edes selvittää, koska väärinymmärrys on ilmeistä.

Energia eli voimavaraisuus on keskeistä kaikessa elämässä. On olemassa elämänkenttä, jossa energia muodostuu ilmapiiristä eli ihmisten luomasta tunnelmasta. Positiivinen kenttä voimaannuttaa ja negatiivinen vie tuhkatkin pesästä. Viipyminen elämänkielteisessä kentässä avaa väylän kyllästymisen tunteille, riidalle, toralle, arvostelulle ja väittelyille. Mykkäkoulu, vetäytyminen ja paikalta väsyneenä poistuminen, on sitten seuraava taso.

Toiset aistivat ilmapiirin hyvin herkästi ja kykenevät suojaamaan itseään energiarosvoukselta. Toiset antavat energiansa heti, ilman hajuakaan tapahtumassa olevasta. Sitten ihmettelevät väsymistä, lentsun oireita ja masennusta. Oma lajinsa on energiarosvot, joilla on yleensä ylimaallisia keinoja lannistaa ja nujertaa lähimmäisiään. He imevät energiansa alistamalla, vinoilemalla, arvostelemalla tai olemalla ylitsevuotavan hyviä asiassa kuin asiassa. Heidän kanssaan on syytä olla hereillä, sillä jatkuvan energiarosvouksen uhrille ei kunnian kukko laula. Kuolin kellojen kolkko kumahtelu voi tuntua jopa helpotukselta, olkoonkin, että ne ovat omat kellot.

Puhumalla asiat selviää, sanotaan. Entä jos ei ole sanoja? Jutut juuttuvat kurkkuun tai ne eivät ikinä edes nouse palleaa ylemmäs. Jännitysvatsa on täynnä paakkuuntuneita tunteita ja ilmaisemattomia ajatuksia. Tuskastuttavassa hiljaisuudessa voi olotila muuttua helevetilliseksi tai sitten haluaa haihtua savuna ilmaan. Miten voi aloittaa puhumisen, jos sitä ei ole koskaan harrastanut? Jos kanssakäyminen lapsuuden kodissa on ollut pidättyväistä, nuivaa tai pelokasta? Toisaalta, jos kasvattajaksi on siunaantunut patriarkka, jolla on ollut kyky nujertaa. Hänen perujaan ovat hikoavat kämmenet ja kainalot, jos joutuu pakosta sanomaan ääneen omaa mielipidettään. Koulussa ei ole opeteltu keskustelemaan ja yleensä puheliaita on rangaistu tai heille on aika ajoin näytetty ovea. Auktoriteetille (opettajalle) hiljaiset oppilaat ovat helppoja. Puhua pälättävät, kysyvät liikaa ja häritsevät opetussunnitelman mukaista etenemistä.

Sanat ovat kuitenkin silta, jolle kerran noustuaan, sieltä ei palaa puhumattomuuteen. Ilmaisua voi harjoitella esimerkiksi lukemalla ääneen. Oman äänen sointi voi kuulostaa ensi alkuun kuin epävireisen soittimen tai väärällä asemalla olevan radion ääntelyltä. Vähitelleen siihen saa paremman yhteyden ja ääni alkaa tuntumaan ja kuulostamaan omalta. Samalla tavalla itseen tutustumisen voi aloittaa valokuvia ottamalla ja peilistä omaa naamaa vilkuilemalla. Siihen ei kannata kuitenkaan juuttua, sillä vaarana on lumoutuminen. Narkissoksen tarina on edelleen totta.

Varmuus omasta itsestä tuo varmuutta kaikkinaiseen kanssakäymiseen. Kyse on itsetuntemuksesta ja itsetunnosta. Se on kaiken perusta ja sen kautta elämä alkaa helpottua. Omat solmut eivät aukea kuin solmujen aukaisemisella omatoimisesti. Toki on paikallaan, jos tuntuu, ettei kertakaikkiaan saa ensimmäistäkään solmua auki, turvautua terapiaan. Onneksi kynnys siihen suuntaan on madaltunut ja yhä enemmän ihmiset hakeavat apua.

Rentoutumisen ja kehotietoisuuden lisääminen antaa voimaa, koska energiaa vapautuu. Hengittäminen syvään ja irtipäästäminen ovat aina itsessä olevia keinoja. Jännittyneenä hartiat nousevat korviin, henki ei kulje ja korvissa alkaa soida. Paniikkihäiriössä on kyse energioiden valumisesta jännityksen ylläpitämiseen eikä siitä vapautumiseen. On hyvä muistaa, että oma keho on ikioma kulkupeli ja mieli on työkalu kehon suhteen. Keho itsessään ei jännitä vaan ihmisen mieli lietsoo pelon, johon keho reagoi omimmalla tavallaan. Ota johto omiin käsiin, hengitä ja rauhoita mieli. Älä ala kuitenkaan läähättää, koska ylihengitys saa sukat pyörimään jaloissa, sydän hakkaa rumpukalvoille soittelemaan tajuntaa hämärryttävää marssia. Toinen ääripää on unohtaa hengittää. Pyörtyminen tai kuukahtaminen siihen kauppakassien keskelle, on selkeä merkki, mielen sekaannuksesta ja kehon reaktioiden ylikuumenemisesta. Kukaan ei tiedä omassa mielessä jylläävästä paniiksta, vaikka itsellä voi olla tunne, että kaikki katsoo.

Kaikki avaimet itsehoitoon ovat löydettävissä ja sovellettavissa itselle parhaiten käyviksi. Pelon voi voittaa opettelemalla tuntemaan energioiden maailmaa. Energioiden maailma on vallitsevaa ja ihminen on osa tuota upeaa, uudistuvaa ja uudistavaa ulottuvuutta. Kysymys on siitä, mihin suuntaan ja asioihin kiinnittää huomionsa? Ajan käyttö itehoidollisten menetelmien opiskeluun palkitsee aina. Kaikessahan on lopulta kysymys itseksi kasvamisesta. Sitä ei voi juosta pakoon, se ei suostu piiloutumaan eikä lakkaamaan olemasta. Ainoa kannatettava keino on tutustua siihen sovinnolla ja pitkämielisyydessä. Kukaan ei ole valmis tällä upealla pallolla, olemme vain taivaltamassa, itsekukin, juuri sillä kohtaa, missä meidän kuuluukin olla. Aikanaan pääsemme perille ihan takuulla! Jos teet päätöksen tänään voit vain aavistella, missä olet kuukauden kuluttua? Onnea matkaan ja ei kun menoksi!

Hiotaan hioudutaan

Terapeutin ja hoitajan työssä olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat vuoranneet itsensä (energiakehonsa, sisuskalunsa, keuhkonsa, selkänsä, maksansa, sydämensä, pakususuolensa, aivonsa, nielunsa, hampaansa, jalkansa jne.) olettamuksista, odotuksista, luuloista, tietämättömyydestä ja valtavasta määrästä erilaisia tunteita ja tuntemuksia. He kantavat mukanaan menneiden sukupolvien traumoja, kohtaloita ja koitoksia. Elämän vuodet ovat kasautuneet uupumukseksi ja uuvuttavaksi taisteluksi, onnen ja vaurauden alttarille on uhrattu terveys, ihmissuhteet, onni ja taivaspaikka.

Vakavasti otettuna en voi päätellä muuta kuin sen, että väärinkäsityksille, valheellisille johtopäätöksille ja rahan vallan nimessä, ihmiskunta on harhautunut pitämään totena sitä, mikä ei sitä ole. Totuus on tila, joka kestää aikakausien paineet ja kehitys suunnat. Valheellisuus kiemurtelee ja välttelee, ei antaudu millään kriittiseen tutkimukseen eikä koskaan myönnä olevansa väärässä! Kenen idea on pitää yllä valheeseen perustavaa järjestelmää? Hyötyminen toisista on yksi vakavammin otettava näkökulma. Vedätetyksi joutuneista saadaan taloudellista tai muuta hyötyä.

Katse kääntyy väistämättä kirkkoon ja yhteiskunnan ylimpää valtaa käyttäviin. Heidän verkostonsa on rakennettu pitäväksi ja kannattavaksi. Esimerkkejä on lukuisia ja historia tarjoaa näköalapaikan tutkimuksen tekemiseen. Elämme vuotta 2018 ja yhä edelleen meitä vedetetään ja yhä härskimmillä tavoilla. Toisinajattelijoilla on henkipaton rooli ja heidät voidaan tappaa kaikkien silmien alla. Toiset ryiskelevät vaivautuneesti ja siirtelevät jalkojaan kiusaantuneina, toiset vaikenevat, katselevat muualle tai yrittävät tuottaa uutisointeja, että huomio kiinnittyisi vähemmän epämiellyttäviin uutisointeihin tai vieläkin karmeimpiin väärinkäytöksiin.

Kokemuksen kautta olen nähnyt ja myöskin itse kokenut, mikä auttaa ihmistä voimaan paremmin ja olemaan jopa onnellinen, tässä matosessa maailmassa. Ne luikuisat ihmiset, jotka ovat havahtuneet tutkimaan elämän perusteita, omaa osuuttaan elämänsä toteuttajina, kertovat kaikki samaa tarinaa. Jokaisella on oman oloinen elämänmatka, mutta yhteinen nimittäjä on henkisyys. Tuo materialistien kiroama puoli ihmisessä, joka ei suostu kuolemaan. Näivettyä se voi aika ajoin, mutta aina se ilmaantuu kuin tyhjästä ja haastaa yhteiskunnan valtarakenteita. Miten se voisi lakata olemasta, koska sen päälle on rakennettu totuuteen pohjautuva ihminen? Yhä enemmän yksilöt havahtuvat pohdinnoisaan ja muuttavat ajatuksiensa suuntaa. Kehitys on tuonut meidät tähän ja näköala tehtyihin asioihin avaa sikeimminkin nukkuvan aivan varmasti. Siinä vaiheessa, kun taivaalta sataa tuhkaa, vedet ovat kuralätäköitä ja merivesi huuhtelee sisämaahan paenneiden ihmisten varpaita, on jo myöhäistä.

Nyt kun materialistit ovat käyneet kohtalokkaaseen viimeiseen taistoonsa, otteet kovenevat. Uutisoinnit kertovat valo varjo taisteluista ja melkeinpä joka päivä tulee tietoon väärinkäytöksiä, valheita, juonitteluja, varastamista jne. Sama koskee jokaista yksilöä. Valheellisuudelle kyhätyt asiat eivät kestä painetta. On tultu suureen tienhaaraan ja seuraavat valinnat ovat äärimmäisen tärkeitä.
Kaikki tiet toki vievät perille, mutta miten oppiminen tapahtuu, kärsimyksellä vai myöntymisellä? Kasvu ja paraneminen on henkinen kokemus, johon liittyy oleellisesti energiatietoisuus. Eteneminen on oivallusta muutoksien parantavasta vaikutuksesta. Jonkun täytyy muuttua, että ongelmat ratkeavat. Samalla tavalla ajateltuna paraneminen tapahtuu, kun ihminen alkaa tajuamaan energisen olomuotonsa todenperäisyyden. Itseään vastaan on mahdotonta taistella loputtomiin, vaikka toisinaan tuntuu ja kuulostaa, että ihminen on vihkiytynyt taisteluun totuutta vastaan. Mieluummin pidetään kiinni vääryydestä, kuin tartutaan toteen.

Lohdullista tässä kaaoksessa on, että ihminen on ikuinen olento, joka tarvitsee omia luomuksiaan kasvaakseen henkiseen tietoisuuteen. Ikuisuudessa ei ole vuosilukuja eikä aika etene lineaarisesti. Maapallon hätä on ihmiskunnan aiheuttamaa ja kaikki kärsivät. Ne joilla on kuvitelma rahan kaikkivoipaisuudesta, tulevat menettämään eniiten. Tilinpäätöstä tehdessä eurot eivät kelpaa maksuvälineeksi vaan kysymys kuuluu: Mitä teit ja mitä jätit tekemättä?

Suuri muutos on alkanut ja etenee ihmiseltä ihmiselle. Miten toimien saavutamme hyvän omantunnon tekemistemme suhteen? Omatunto on totuuden äänenkannattaja. Hiotaan itsestä pois kaikki turhanaikaisuus ja väärät toimintatavat. Hioudutaan yhdessä siksi loistavaksi timantiksi, miksi meidät on tarkoitettu. Pidetään hyvä huoli omasta osuudesta ja niin valo kasvaa, lisääntyy ja voimistuu. Sitä ei voi pysäyttää millään.

Mille aletaan?

Itsehoito on noussut arvoonsa ja se on merkki oikeasta suunnasta terveydenhoidossa. Miten saada tsempattua oma pääkoppa ja elämäntyyli itsehoidollismpaan suuntaan? Helpon elämän ihanteiden valossa muutos on rankka, koska ihminen on mukavuudenhaluinen peesailija, joka menee sitä, mistä aita on matalin. Koko systeemi on rakennettu sille kivijalalle, että ei ihmisen itsessään tarvi paljoakaan miettiä, kunhan hoitaa oman osuutensa, maksaa veronsa ja täyttää yhteiskunnan ja uskontokuntansa vaateet.

Terveen ihmisen määritelmä tai diagnoosi taitaa olla utopiaa tänään. Lääkefirmat puskevat vaivoille lääkkeitä ja kehittävät häiriötiloja joka lähtöön. Missä määritellään terve ihminen? Onko hän kivuton vai lääkkeetön olento? Onko hänen veriarvonsa keskitasoa, paino indeksinsä juuri kohdillaan, uni-ja elämänrytmi sekä tunne-elämä tasapainossa, molemmat jalat yhtäpitkiä, tukan kasvu normaalia, iho puhdas ja psyykkinen kestävyys huipussaan?

Lääkkeetön ihminen on harvinainen olento. Olisi mielenkiintoista päästä tutkimuksiin, missä selvitettäisiin miten se on ollut mahdollista ja miten siihen tilaan on mahdollista päästä. Kirjoitan nyt omasta puolestani ja niin ollen olen asiantuntija tässä asiassa. Ehkä siksi aloin kirjoittamaan tätä blogia ja monia muita juttuja, liittyen hyvinvointiin ja elämässä elämiseen yleensä.

Tutkiessani omaa itseäni ja elettyä elämää yksi asia nousee joka käänteessa esille. Se on henkisyyden tunnistaminen ja tunteminen. Oman itsen moniulotteisen todellisuuden tajuaminen ja sitä kautta ymmärrys siitä, että elämällä on aina tarkoitus. Yhtään ihmistä ei ole vailla merkitystä, mutta osa ihmisistä ei pysähdy pohtimaan syvempiä virtauksia. Pinallisuuteen ja materialistisuuteen itsensä juottaneet ihmiset etsivät itseään, terveyttään, onneaan ja iloaan ulkoisesta, stauksien ja kuvitteiden maailmasta. He eivät syväsukella henkisiin maailmoihin, koska heidän edustajansa eivät hyväksy eivätkä pidä tärkeänä muuta kuin rahaa ja sen vaikuttavuutta. Materialismi on suurin ja kammottavin trauma ihmiskunnassa. Sen alttarille on uhrattu sukupolvia skupolvien jälkeen ja ne muutamat harvat, jotka ovat uskaltanet uhmata vallitsevaa tilaa, on tapettu tai poistettu muuten päiviltä.

Nyt kun maapallo, äiti maa, itkee kadotettuja lapsiaan, osa ihmiskunnasta aukoo henkisiä aihioitaan. Tutkijat ruoskivat kansakuntia kiireellä, yksitoista vuotta aikaa muuttaa vallitseva tila. Vuosituhantisen kehityksen loppuvirret ovat jo monen hätääntynen ihmisen huulilla. Maailmanloppu uskovaiset paukuttelevat henkseleitään ja ylpeinä toitottavat torviinsa: Minähän tiesin tämän?

Mikä pitää ihmisessä muuttua, että terveys palautetaan? On aivan turha hakea syyllisiä, koska aikaa heidän rankaisemiseen ei ole. Miten korjata suuntaa, joka on koko kirjoitetun historian ajan mennyt väärään? Toisaalta matka on ollut merkityksellinen, mutta eikö havahtuminen olisi ollut mahdollista jo aiemmin? Älykkäiden ihmisten huolehtuneisuuteen on suhtauduttu penseästi ja vähätellen. Heille on naureskeltu ja heidän elämäntyötään on mitätöity. Nyt kun totuus puskee ovista ja ikkunoista, äänet kelloissa alkavatkin särähdellä. Samassa veneessä tässä ollaan ja näköalat ovat mitä kauhistuttavimmat.

Yksilö paranee omien elämäntapojensa parantamisen kautta. Yhtesiö paranee yksilöiden parantuessa. Yhteiskunta ja kansakunnat elpyvät. Lopulta paraneminen saavuttaa koko luomakunnan. Onko se mahdollista? Onko se mahdollista yhdessätoista vuodessa?

On mahdollista tehdä parannus, koska se tarkoittaa mielenmuutosta. Mikäli ihmiskunnasta puolet muuttaa mielensä elämänmyönteiseen suuntaan, paranemisen kokevat nekin, jotka eivät suostu. Siksi on tärkeää rummuttaa itsehoidollisuutta, koska vain sen kautta tapahtuu todellinen muutos.


Henkisyyden lait ovat Jumalallisia. Ne kestävät ajan ja ikuisuuden paineet muuttumattomina. Niitä ei voi tulkita mieleisekseen ja siksi ne muodostavat ihmisen elämien kivijalan. Sille kivijalalle rakentaminen on viisautta, jota juuri nyt kaivataan kipeimmin kuin koskaan.

Tarvitsemme toisiamme tekemään tämän huikean muutoksen.

Tahdon

Myönnyn elämälle, en vastusta energistä virtaa, joka vetää minua vastustamattomalla voimalla eteenpäin. Pysähtyä en voi, peruuttamaan en kykee ja paikoillaan oleminen on mahdotonta....

Itsehoiton aatelia blogi löytyy osoitteesta :http://www.villa-eeta.fi/440805034

Turhuuksien tori, omassa häkissä

Mielikuvitus on voimavara, joka antaa mahdollisuuden kokea elämää monenkirjavasti. Tylsyys on kaukana, kun vireystaso ja mielikuvitus pääsee valloilleen. Mielikuvituksesta voisi käyttää ilmaisua, sielukuvitus. Mieli ja sielu linkittyvät yhteen ja taivaskaan ei ole rajana.

Mikä on totta? Miten pukea todelliseksi se, minkä on luonut mielikuvituksessa? Miten järki reagoi kuvituksellisiin kokemuksiin? Luovuus on mielikuvituksen kanava, jonka kautta ilmaisen kuvitustani.
Luovuuden virta on elämän voiman energiaa, joka tuo arkeen aivan toisenlaisen tunnun.Tässäkin toimin energian siivilänä ja tuon julki oman aidon kokemukseni. Kokemustani ei voi kumota kukaan, koska se on henkilökohtainen.

Se missä kohtaa ihminen, kuka tahansa, alkaa ilmaista hulluutta, harhoja on mahdollista erottaa. Hulluuden rajat löytyvät ymmärryksen ja kriittisen pohdinnan avulla. Totuus ei muutu muuksi, hulluudessa ei ole totuudesta tietoakaan. Siksi järjen käyttö on ehdotonta, että ei alkaisi pitämään totuutena sitä, mikä sitä ei ole.

Elämässä ja sen ilmiöissä on logiikkaa. Tietyt asiat tapahtuvat tietyllä rytmillä ja ne voidaan sanoittaa. Rajapinnassa oleviin outouksiinkin löytyy selitys myöhemmin. Tämä on tärkeää, ettei mene tuomitsemaan ja tekemään tyhjäksi asioita, joita ei kykene selventämään. Avoimuus ei tarkoita hyvä uskoisuutta tai hölmöilyä. Oven auki jättäminen ihmeille ja ihmeellisyyksille tekee elämästä jännittävää. Kaikkea ei ole vielä keksitty ja löydetty. On olemassa maailma tai tila, jonka olemassa olo odottaa oivaltajaansa. Henkinen kasvu on juuri tuota.

Olen etsinyt ja kolkutellut erinäisille oville. Löytämäni asiat ja ihmiset vaikuttavat minuun edelleen. Loputon motivaationi löytää " Gralin-malja", haastaa minua. Olen onnistunut kokoamaan työkalupakkiini lukemattoman määrän menetelmiä ja keinoja paremman terveyden ja hyvinvoinnin rakentamiseksi. Mysteeri nimeltä ihminen pitää sisällään valtvavat voimavarat ja niiden käyttöön valjastaminen kannattaa. Elämässä on aina kannatettavia asioita ja sitten on turhuutta, joka ei johda yhtään minnekkään. Turhuuden torilla on kaupan kaikkea mahdollista. Kuvitelma tarpeellisesta hämää ja hämääntynyt ihminen hamstraa itsensä täyteen toimimattomilla ajatuksilla, utuisilla lumoavilla kuvilla ja tavaroilla, joita ei oikeasti tarvitse. Ne palvelevat sen hetkistä tilaa, mutta osoittautuvat valheellisiksi eivätkä kestä lähempää tarkastelua.

Olen käynyt läpi turhuuden torikaupat. Tiedän kokemuksesta, mitä se tarkoittaa ja miksi ihmiset yhä edelleen käyttävät aikansa ja energiansa turhuuteen. Se on maailman malli ja niin kuuluu tehdä, koska kaikki muutkin tekevät niin. On hyväksyttävää hamuta turhaa, kuin että tulla tajuihinsa ja tehdä muista poikkevia valintoja. Yksinäisyys on tila, jonka keskiössä eläminen vaatii rohkeutta.

Oma yksinäisyyteni on sisäistä laatua. Olen sosiaalinen, itse ilmaisussa rikas ja mukaansa tempaava. Ympärilläni on ihmisiä, ystäväpiiri on laaja, verkostoihin kuuluu monen ikäisiä ihmisiä. Ystävällisyyteni tekee minusta mukavan lähestyttävän ja pyrkimykseni sanoa hyviä asioita helpottaa kanssakäymistä. Kuitenkin kaiken sen takana, jossakin osaa minua, olen yksin. Olenko itse rajannut itseni siihen tilaan vai kuuluuko se tähän elämään yhtenä kipeänä kokemuksena? Kipu on sielun kipua. Se ei näy eikä kuulu, mutta se ei lakkaa olemasta osa minuutta.

Turhuuksien torilta saa hyviä vinkkejä totuudesta. On kuin luomuksien juuret olisivat kuitenkin pienellä säikeellä kiinni todellisessa todessa. Ihmisillä on kova halu luoda jotakin omaa, jättää puumerkkinsä asioihin. Katsellessani maailmaa, ihmisten luomuksia, olipa kyseessä uskonnot, politiikka ja historia, selitykset ja tulkinnat eivät ole totuuden mukaisia. Niissä on se siemen, mutta variaatiot ovat mielikuvituksen tuotetta. Uskonnot ovat osoituksena ihmisten kyvyistä rakentaa, mitä eriskummallisempia rakennelmia. Rakennelmien uskottavuutta lisätään sillä, että nimetään systeemien olevan Jumalalle mieluisia. Jumalan ylivertaisuus mykistää kriittisimmätkin suut vaikka terve järki sanoo, ettei tämä voi olla totta.

Olen päässyt pohdinnoissani pitkälle ja joku voi kysyä, mistä minä kuvittelen olevani oikeassa? Oikeassa oleminen ja totuus eivät ole synonyymejä. Ne eivät korreloi keskenään. Mikä sopii minulle ja minkä kanssa kykenen elämään, on minun totuuttani. Epä tosi ja turhuus eivät kannattele, kun on vaikeaa. Totuus on kivijalka, joka ei murru tai pudota minua. Se antaa liikkumavaran ja palautteen aina oikeassa suhteessa. Kysymyksessä on lopulta itseoivallus, yhdenlainen vihkimys. Se ei tarkoita sitä, että olisin valmis tai ylivertainen muihin nähden.

Tänään olen tässä, huomena en tiedä missä. Onko sillä mitään väliä, jos kerran olen löytänyt kotini itsessäni?

Minä olen

Olen olemassa syystä. Menneisyys on tuonut minut, omasta tahdostani, sattumoisin ja nykyisin enemmän tietoisesti, tähän. Kirjoitan minä muodossa, koska en tiedä muusta. Se onko kirjoituksissa järkeä selviää, ehkä?

Järki on tarkoitettu elämää ja oloa helpttamaan. Sen pitää tukea pärjäämistä, ei vaikeuttaa sitä. Minusta tuntuu, että järki tekee toisinaan elämästä vaikeampaa. Järjelliset perustelut, kun eivät aina pidä paikkaansa, koska niihin vaikuttavat muiden odotukset, toiveet ja pelot.

Peloton ihminen on upea ilmestys. Olen tavannut muutamia ja ihailen heitä. Ajattelen, että pelottomuus on vapautta elää omaa elämäänsä. Vapaus ei tarkoita vastuuttomuutta vaan ymmärrystä syistä ja seurauksista. Väärin ymmärretty vapaus on tyhmyyttä, piittaamattomuuta ja inhottavan itsekästä. Olen yrittänyt päästä perille tästä.

Hyvinvointi näkyy, kuuluu ja tuntuu minussa. Tasapaino on terveyttä ja sen saaminen osaksi omaa arkea, teettää työtä. Mielikuvitukseni piirtää kuvia ja rikastuttaa elämääni huumorilla. Ryppyotsainen vääntäminen vanhentaa ihmisen ennen aikojaan. Kuulostaa siltä, että olen ehkä ollut liian paljon tekemisissä elämäänsä tyytymättömien kanssa. Negatiivisuus tarttuu ja tukehduttaa kaiken luovuuden. On kuin yrittäisi aukaista pulloa väärään suuntaan. Se ei peijooni aukea, enkä saa vettä kostuttamaan kuivaa suutani, muusta puhumattakaan. Suunnan muuttaminen on välttämätöntä tasapinoon pääsemiseksi. Olen muuttanut suuntaa lukemattomat kerrat ja siksi elämäni on ollut tähän asti melkoista haipakkaa. En suostu jäämään jalkoihin, vaikka vain omiin sellaisiin. Elämän runsaus ja vaihtelevuus tulle esille elämällä, ei säästelemällä ja kieltämällä elämän.

Aikomukseni on kirjoittaa ja jakaa jotakin todellista. Todellisuudessa on olemassa hyviä ja helppoja keinoja pitää itsensä vireessä. Toimivatko oikeasti hyvin? Tiedän niiden toimivan, muuten en ryhtyisi tähän puuhaan. En halua jakaa mitään humpuukia, vaan kokemukseen perustuvaa ja kriittisemmänkin seulan läpi menevää asiaa. Kriittisyys on terveen järjen merkki, mutta senkin kanssa on oltava hereillä. Ei kannata sulloa kaikkia kokemuksia pieneen laatikkoon, koska elämässä on asioita ja tapahtumia, joita ei voida selittää. On hyvä muistaa tämä.

Kiehtovaa katsoa elämää ja sen ulottuvuuksia ilman luuloa, että tietäisin kaikesta kaiken. Minulla on lahjoja, joita vaalin ja arvostan, nöyrin mielin ja kiitollisuudella. Elämäni merkitsee minulle kaikkea ja siksi suhtaudun siihen vakavasti. Huumori ja ilo liittyvät vakavuuteen, sitä on aika mahdoton käsittää. Naurun purskahdukset syntyvät ymmärryksen ja tilanne komiikan kautta. Osaan nauraa itselleni ja se on voimavaroista mahtavin.

Nauru parantaa ja juuri siksi sitä kannattaa pitää osana elämää. Se on sisäinen lähde, jota vaalin ja hoidan. Lähde voi roskaantua väsymyksen, vastuksien, kyllästymisen tai negatiivisuuden tartunnasta. Hymytön, iloton ja ahdistunut olo vetää puoleensa aina vain enemmän hankaluuksia. Vedän puoleeni sitä mille annan tilan. Ei minun tontilleni tule muita kuin niitä, joille sallin sen. Kysessä ovat kaikki eämääni kuuluvat ihmiset, asiat, tunteet ja tuntemukset. Värssy jota olen viljellyt kauan ja hartaasti: Sitä saa, mitä tilaa! Laajennan sen koskemaan ihan kaikkea elämässä.

Ehkä puolihuolimaton ajatusmaailma, odotukset ja suunnitelmat vetävät elämääni epäaitoja ihmissuhteita, hankaluutta raha asioissa, kipuja ja kolotuksia. Synnytän oman elämäni aina uudelleen ja uudelleen. Virtauksessa oleminen ei salli jumien syntymistä. Mikä muu hukuttaa ihmisen alleen, kuin kivettynyt sydän ja jumittuneet ajatukset?

Omassa elämässä olen kokenut uupumisen. Tiedän mistä puhun ja tiedän senkin, että moni on uupumaisillaan, mutta pitää viimeisillä voimanrippeillä kiinni toimattomista malleista, huonosta ihmissuhteesta, kulisseista ja menneisyyden harhoista. Samaan aikaan keho kehittää sairauksia mielen ja ympäriston suosittelujen saattamana. Voi aikoja ja voi tapoja!

Rohkenin päästää irti. Sukelsin pää edellä sumuiseen oloon, jossa sydän hakkasi kuin viimeistä päivää, verenpaine kulki hississä ylös ja alas, keho kipuili kaikilla tavoilla, uni ei tahtonut tulla. Tyhjennyin luuloistani, uskomuksistani, vääristä olettamuksista ja padam synnyin uudesti. Kaiken roinan keskellä avasin silmäni ja tunsin itseni rajat. Olin hukannut ne, etsinyt niitä väärästä suunnasta, tehnyt asioita muiden sanelemien odotusten mukaan. Kipeää kävi nähdä, oman itsen aikaan saannokset, tästä perspektiivistä. Kuvitelma ei kerro koskaan koko totuutta. Luulo ei ole tiedon väärti.

Irti päästämistä mainostetaan itsehoidollisesti mahtavana keinona eheytyä. On kuin sormia napsauttamalla menneisyys lakkaisi vaikuttamasta, perhe, työ, ystävät, suku ja perimä kutistuisi olemattomiin. Sen kuin otat uuden suunnan ja marssit pois. Se ei mene niin, ei ainakaan omalla kohdallani. Kysymys on suhtautumisesta ja arvostamisesta. Menneisyys, olkoon se minkälainen tahansa, on voimavara. Sen läpi kulkeminen tai kulkeutuminen on tehnyt minusta sen, mitä olen nyt.
Vasta hyväksyttyäni menneisyyteni päästin irti. Hyväksyin itseni ja annoin anteeksi törmilyni ja virheeni. Aloin nähdä elämäni todellisuudet ja oman osuuteni sen toteuttajana ja toimeenpanijana. En syyttänyt ketään, en vetänyt uhrin viittaa päälleni enkä suostunut katkeroitumaan. Tunnistin itseni ja antauduin itselleni. Aloin ottamaan todesta sen mitä haluan tehdä, mihin käyttää aikani ja energiani. Sanoin kyllä kiitos!

Niin kauan, kun kiellän itseltäni itseni, kiellän elämän. Kiellän ja olen negatiivisuuden kanavana. Kylvän kielteisyyttä, kun minun tulisi kylvää hyvää ja kaunista. Elämä on paradoksi ja sen ratkaiseminen on mahdotonta muutoin, kuin ottamalla selvää lähteestä.

Unelmat tulevat todeksi. Niiden ilmaantuminen elämään tarkoittaa uutteraa tahtomista ja toimintaa. Kepeys askelissa ei merkitse kevytkenkäisyyttä ja piittaamattomuutta.

Helppoa elämää ei ole, ehkä joinakin onnen tuokioina, mutta ei muutoin. Itseksi kasvaminen on kurillisuutta ja kestävyyttä vaativaa.

Hortoilemisen ja haahuilun jäljet kuuluvat nekin elämään, mutta niiden kanssa olen tehnyt välini selviksi. Tästä päivästä alkaen hortoilen omaksi ilokseni ja otan kyllä vastuun teoistani.