Turhuuksien tori, omassa häkissä

Mielikuvitus on voimavara, joka antaa mahdollisuuden kokea elämää monenkirjavasti. Tylsyys on kaukana, kun vireystaso ja mielikuvitus pääsee valloilleen. Mielikuvituksesta voisi käyttää ilmaisua, sielukuvitus. Mieli ja sielu linkittyvät yhteen ja taivaskaan ei ole rajana.

Mikä on totta? Miten pukea todelliseksi se, minkä on luonut mielikuvituksessa? Miten järki reagoi kuvituksellisiin kokemuksiin? Luovuus on mielikuvituksen kanava, jonka kautta ilmaisen kuvitustani.
Luovuuden virta on elämän voiman energiaa, joka tuo arkeen aivan toisenlaisen tunnun.Tässäkin toimin energian siivilänä ja tuon julki oman aidon kokemukseni. Kokemustani ei voi kumota kukaan, koska se on henkilökohtainen.

Se missä kohtaa ihminen, kuka tahansa, alkaa ilmaista hulluutta, harhoja on mahdollista erottaa. Hulluuden rajat löytyvät ymmärryksen ja kriittisen pohdinnan avulla. Totuus ei muutu muuksi, hulluudessa ei ole totuudesta tietoakaan. Siksi järjen käyttö on ehdotonta, että ei alkaisi pitämään totuutena sitä, mikä sitä ei ole.

Elämässä ja sen ilmiöissä on logiikkaa. Tietyt asiat tapahtuvat tietyllä rytmillä ja ne voidaan sanoittaa. Rajapinnassa oleviin outouksiinkin löytyy selitys myöhemmin. Tämä on tärkeää, ettei mene tuomitsemaan ja tekemään tyhjäksi asioita, joita ei kykene selventämään. Avoimuus ei tarkoita hyvä uskoisuutta tai hölmöilyä. Oven auki jättäminen ihmeille ja ihmeellisyyksille tekee elämästä jännittävää. Kaikkea ei ole vielä keksitty ja löydetty. On olemassa maailma tai tila, jonka olemassa olo odottaa oivaltajaansa. Henkinen kasvu on juuri tuota.

Olen etsinyt ja kolkutellut erinäisille oville. Löytämäni asiat ja ihmiset vaikuttavat minuun edelleen. Loputon motivaationi löytää " Gralin-malja", haastaa minua. Olen onnistunut kokoamaan työkalupakkiini lukemattoman määrän menetelmiä ja keinoja paremman terveyden ja hyvinvoinnin rakentamiseksi. Mysteeri nimeltä ihminen pitää sisällään valtvavat voimavarat ja niiden käyttöön valjastaminen kannattaa. Elämässä on aina kannatettavia asioita ja sitten on turhuutta, joka ei johda yhtään minnekkään. Turhuuden torilla on kaupan kaikkea mahdollista. Kuvitelma tarpeellisesta hämää ja hämääntynyt ihminen hamstraa itsensä täyteen toimimattomilla ajatuksilla, utuisilla lumoavilla kuvilla ja tavaroilla, joita ei oikeasti tarvitse. Ne palvelevat sen hetkistä tilaa, mutta osoittautuvat valheellisiksi eivätkä kestä lähempää tarkastelua.

Olen käynyt läpi turhuuden torikaupat. Tiedän kokemuksesta, mitä se tarkoittaa ja miksi ihmiset yhä edelleen käyttävät aikansa ja energiansa turhuuteen. Se on maailman malli ja niin kuuluu tehdä, koska kaikki muutkin tekevät niin. On hyväksyttävää hamuta turhaa, kuin että tulla tajuihinsa ja tehdä muista poikkevia valintoja. Yksinäisyys on tila, jonka keskiössä eläminen vaatii rohkeutta.

Oma yksinäisyyteni on sisäistä laatua. Olen sosiaalinen, itse ilmaisussa rikas ja mukaansa tempaava. Ympärilläni on ihmisiä, ystäväpiiri on laaja, verkostoihin kuuluu monen ikäisiä ihmisiä. Ystävällisyyteni tekee minusta mukavan lähestyttävän ja pyrkimykseni sanoa hyviä asioita helpottaa kanssakäymistä. Kuitenkin kaiken sen takana, jossakin osaa minua, olen yksin. Olenko itse rajannut itseni siihen tilaan vai kuuluuko se tähän elämään yhtenä kipeänä kokemuksena? Kipu on sielun kipua. Se ei näy eikä kuulu, mutta se ei lakkaa olemasta osa minuutta.

Turhuuksien torilta saa hyviä vinkkejä totuudesta. On kuin luomuksien juuret olisivat kuitenkin pienellä säikeellä kiinni todellisessa todessa. Ihmisillä on kova halu luoda jotakin omaa, jättää puumerkkinsä asioihin. Katsellessani maailmaa, ihmisten luomuksia, olipa kyseessä uskonnot, politiikka ja historia, selitykset ja tulkinnat eivät ole totuuden mukaisia. Niissä on se siemen, mutta variaatiot ovat mielikuvituksen tuotetta. Uskonnot ovat osoituksena ihmisten kyvyistä rakentaa, mitä eriskummallisempia rakennelmia. Rakennelmien uskottavuutta lisätään sillä, että nimetään systeemien olevan Jumalalle mieluisia. Jumalan ylivertaisuus mykistää kriittisimmätkin suut vaikka terve järki sanoo, ettei tämä voi olla totta.

Olen päässyt pohdinnoissani pitkälle ja joku voi kysyä, mistä minä kuvittelen olevani oikeassa? Oikeassa oleminen ja totuus eivät ole synonyymejä. Ne eivät korreloi keskenään. Mikä sopii minulle ja minkä kanssa kykenen elämään, on minun totuuttani. Epä tosi ja turhuus eivät kannattele, kun on vaikeaa. Totuus on kivijalka, joka ei murru tai pudota minua. Se antaa liikkumavaran ja palautteen aina oikeassa suhteessa. Kysymyksessä on lopulta itseoivallus, yhdenlainen vihkimys. Se ei tarkoita sitä, että olisin valmis tai ylivertainen muihin nähden.

Tänään olen tässä, huomena en tiedä missä. Onko sillä mitään väliä, jos kerran olen löytänyt kotini itsessäni?

Minä olen

Olen olemassa syystä. Menneisyys on tuonut minut, omasta tahdostani, sattumoisin ja nykyisin enemmän tietoisesti, tähän. Kirjoitan minä muodossa, koska en tiedä muusta. Se onko kirjoituksissa järkeä selviää, ehkä?

Järki on tarkoitettu elämää ja oloa helpttamaan. Sen pitää tukea pärjäämistä, ei vaikeuttaa sitä. Minusta tuntuu, että järki tekee toisinaan elämästä vaikeampaa. Järjelliset perustelut, kun eivät aina pidä paikkaansa, koska niihin vaikuttavat muiden odotukset, toiveet ja pelot.

Peloton ihminen on upea ilmestys. Olen tavannut muutamia ja ihailen heitä. Ajattelen, että pelottomuus on vapautta elää omaa elämäänsä. Vapaus ei tarkoita vastuuttomuutta vaan ymmärrystä syistä ja seurauksista. Väärin ymmärretty vapaus on tyhmyyttä, piittaamattomuuta ja inhottavan itsekästä. Olen yrittänyt päästä perille tästä.

Hyvinvointi näkyy, kuuluu ja tuntuu minussa. Tasapaino on terveyttä ja sen saaminen osaksi omaa arkea, teettää työtä. Mielikuvitukseni piirtää kuvia ja rikastuttaa elämääni huumorilla. Ryppyotsainen vääntäminen vanhentaa ihmisen ennen aikojaan. Kuulostaa siltä, että olen ehkä ollut liian paljon tekemisissä elämäänsä tyytymättömien kanssa. Negatiivisuus tarttuu ja tukehduttaa kaiken luovuuden. On kuin yrittäisi aukaista pulloa väärään suuntaan. Se ei peijooni aukea, enkä saa vettä kostuttamaan kuivaa suutani, muusta puhumattakaan. Suunnan muuttaminen on välttämätöntä tasapinoon pääsemiseksi. Olen muuttanut suuntaa lukemattomat kerrat ja siksi elämäni on ollut tähän asti melkoista haipakkaa. En suostu jäämään jalkoihin, vaikka vain omiin sellaisiin. Elämän runsaus ja vaihtelevuus tulle esille elämällä, ei säästelemällä ja kieltämällä elämän.

Aikomukseni on kirjoittaa ja jakaa jotakin todellista. Todellisuudessa on olemassa hyviä ja helppoja keinoja pitää itsensä vireessä. Toimivatko oikeasti hyvin? Tiedän niiden toimivan, muuten en ryhtyisi tähän puuhaan. En halua jakaa mitään humpuukia, vaan kokemukseen perustuvaa ja kriittisemmänkin seulan läpi menevää asiaa. Kriittisyys on terveen järjen merkki, mutta senkin kanssa on oltava hereillä. Ei kannata sulloa kaikkia kokemuksia pieneen laatikkoon, koska elämässä on asioita ja tapahtumia, joita ei voida selittää. On hyvä muistaa tämä.

Kiehtovaa katsoa elämää ja sen ulottuvuuksia ilman luuloa, että tietäisin kaikesta kaiken. Minulla on lahjoja, joita vaalin ja arvostan, nöyrin mielin ja kiitollisuudella. Elämäni merkitsee minulle kaikkea ja siksi suhtaudun siihen vakavasti. Huumori ja ilo liittyvät vakavuuteen, sitä on aika mahdoton käsittää. Naurun purskahdukset syntyvät ymmärryksen ja tilanne komiikan kautta. Osaan nauraa itselleni ja se on voimavaroista mahtavin.

Nauru parantaa ja juuri siksi sitä kannattaa pitää osana elämää. Se on sisäinen lähde, jota vaalin ja hoidan. Lähde voi roskaantua väsymyksen, vastuksien, kyllästymisen tai negatiivisuuden tartunnasta. Hymytön, iloton ja ahdistunut olo vetää puoleensa aina vain enemmän hankaluuksia. Vedän puoleeni sitä mille annan tilan. Ei minun tontilleni tule muita kuin niitä, joille sallin sen. Kysessä ovat kaikki eämääni kuuluvat ihmiset, asiat, tunteet ja tuntemukset. Värssy jota olen viljellyt kauan ja hartaasti: Sitä saa, mitä tilaa! Laajennan sen koskemaan ihan kaikkea elämässä.

Ehkä puolihuolimaton ajatusmaailma, odotukset ja suunnitelmat vetävät elämääni epäaitoja ihmissuhteita, hankaluutta raha asioissa, kipuja ja kolotuksia. Synnytän oman elämäni aina uudelleen ja uudelleen. Virtauksessa oleminen ei salli jumien syntymistä. Mikä muu hukuttaa ihmisen alleen, kuin kivettynyt sydän ja jumittuneet ajatukset?

Omassa elämässä olen kokenut uupumisen. Tiedän mistä puhun ja tiedän senkin, että moni on uupumaisillaan, mutta pitää viimeisillä voimanrippeillä kiinni toimattomista malleista, huonosta ihmissuhteesta, kulisseista ja menneisyyden harhoista. Samaan aikaan keho kehittää sairauksia mielen ja ympäriston suosittelujen saattamana. Voi aikoja ja voi tapoja!

Rohkenin päästää irti. Sukelsin pää edellä sumuiseen oloon, jossa sydän hakkasi kuin viimeistä päivää, verenpaine kulki hississä ylös ja alas, keho kipuili kaikilla tavoilla, uni ei tahtonut tulla. Tyhjennyin luuloistani, uskomuksistani, vääristä olettamuksista ja padam synnyin uudesti. Kaiken roinan keskellä avasin silmäni ja tunsin itseni rajat. Olin hukannut ne, etsinyt niitä väärästä suunnasta, tehnyt asioita muiden sanelemien odotusten mukaan. Kipeää kävi nähdä, oman itsen aikaan saannokset, tästä perspektiivistä. Kuvitelma ei kerro koskaan koko totuutta. Luulo ei ole tiedon väärti.

Irti päästämistä mainostetaan itsehoidollisesti mahtavana keinona eheytyä. On kuin sormia napsauttamalla menneisyys lakkaisi vaikuttamasta, perhe, työ, ystävät, suku ja perimä kutistuisi olemattomiin. Sen kuin otat uuden suunnan ja marssit pois. Se ei mene niin, ei ainakaan omalla kohdallani. Kysymys on suhtautumisesta ja arvostamisesta. Menneisyys, olkoon se minkälainen tahansa, on voimavara. Sen läpi kulkeminen tai kulkeutuminen on tehnyt minusta sen, mitä olen nyt.
Vasta hyväksyttyäni menneisyyteni päästin irti. Hyväksyin itseni ja annoin anteeksi törmilyni ja virheeni. Aloin nähdä elämäni todellisuudet ja oman osuuteni sen toteuttajana ja toimeenpanijana. En syyttänyt ketään, en vetänyt uhrin viittaa päälleni enkä suostunut katkeroitumaan. Tunnistin itseni ja antauduin itselleni. Aloin ottamaan todesta sen mitä haluan tehdä, mihin käyttää aikani ja energiani. Sanoin kyllä kiitos!

Niin kauan, kun kiellän itseltäni itseni, kiellän elämän. Kiellän ja olen negatiivisuuden kanavana. Kylvän kielteisyyttä, kun minun tulisi kylvää hyvää ja kaunista. Elämä on paradoksi ja sen ratkaiseminen on mahdotonta muutoin, kuin ottamalla selvää lähteestä.

Unelmat tulevat todeksi. Niiden ilmaantuminen elämään tarkoittaa uutteraa tahtomista ja toimintaa. Kepeys askelissa ei merkitse kevytkenkäisyyttä ja piittaamattomuutta.

Helppoa elämää ei ole, ehkä joinakin onnen tuokioina, mutta ei muutoin. Itseksi kasvaminen on kurillisuutta ja kestävyyttä vaativaa.

Hortoilemisen ja haahuilun jäljet kuuluvat nekin elämään, mutta niiden kanssa olen tehnyt välini selviksi. Tästä päivästä alkaen hortoilen omaksi ilokseni ja otan kyllä vastuun teoistani.