Mielikuvitus on voimavara, joka antaa mahdollisuuden kokea elämää monenkirjavasti. Tylsyys on kaukana, kun vireystaso ja mielikuvitus pääsee valloilleen. Mielikuvituksesta voisi käyttää ilmaisua, sielukuvitus. Mieli ja sielu linkittyvät yhteen ja taivaskaan ei ole rajana.Mikä on totta? Miten pukea todelliseksi se, minkä on luonut mielikuvituksessa? Miten järki reagoi kuvituksellisiin kokemuksiin? Luovuus on mielikuvituksen kanava, jonka kautta ilmaisen kuvitustani.
Luovuuden virta on elämän voiman energiaa, joka tuo arkeen aivan toisenlaisen tunnun.Tässäkin toimin energian siivilänä ja tuon julki oman aidon kokemukseni. Kokemustani ei voi kumota kukaan, koska se on henkilökohtainen.
Se missä kohtaa ihminen, kuka tahansa, alkaa ilmaista hulluutta, harhoja on mahdollista erottaa. Hulluuden rajat löytyvät ymmärryksen ja kriittisen pohdinnan avulla. Totuus ei muutu muuksi, hulluudessa ei ole totuudesta tietoakaan. Siksi järjen käyttö on ehdotonta, että ei alkaisi pitämään totuutena sitä, mikä sitä ei ole.
Elämässä ja sen ilmiöissä on logiikkaa. Tietyt asiat tapahtuvat tietyllä rytmillä ja ne voidaan sanoittaa. Rajapinnassa oleviin outouksiinkin löytyy selitys myöhemmin. Tämä on tärkeää, ettei mene tuomitsemaan ja tekemään tyhjäksi asioita, joita ei kykene selventämään. Avoimuus ei tarkoita hyvä uskoisuutta tai hölmöilyä. Oven auki jättäminen ihmeille ja ihmeellisyyksille tekee elämästä jännittävää. Kaikkea ei ole vielä keksitty ja löydetty. On olemassa maailma tai tila, jonka olemassa olo odottaa oivaltajaansa. Henkinen kasvu on juuri tuota.
Olen etsinyt ja kolkutellut erinäisille oville. Löytämäni asiat ja ihmiset vaikuttavat minuun edelleen. Loputon motivaationi löytää " Gralin-malja", haastaa minua. Olen onnistunut kokoamaan työkalupakkiini lukemattoman määrän menetelmiä ja keinoja paremman terveyden ja hyvinvoinnin rakentamiseksi. Mysteeri nimeltä ihminen pitää sisällään valtvavat voimavarat ja niiden käyttöön valjastaminen kannattaa. Elämässä on aina kannatettavia asioita ja sitten on turhuutta, joka ei johda yhtään minnekkään. Turhuuden torilla on kaupan kaikkea mahdollista. Kuvitelma tarpeellisesta hämää ja hämääntynyt ihminen hamstraa itsensä täyteen toimimattomilla ajatuksilla, utuisilla lumoavilla kuvilla ja tavaroilla, joita ei oikeasti tarvitse. Ne palvelevat sen hetkistä tilaa, mutta osoittautuvat valheellisiksi eivätkä kestä lähempää tarkastelua.
Olen käynyt läpi turhuuden torikaupat. Tiedän kokemuksesta, mitä se tarkoittaa ja miksi ihmiset yhä edelleen käyttävät aikansa ja energiansa turhuuteen. Se on maailman malli ja niin kuuluu tehdä, koska kaikki muutkin tekevät niin. On hyväksyttävää hamuta turhaa, kuin että tulla tajuihinsa ja tehdä muista poikkevia valintoja. Yksinäisyys on tila, jonka keskiössä eläminen vaatii rohkeutta.
Oma yksinäisyyteni on sisäistä laatua. Olen sosiaalinen, itse ilmaisussa rikas ja mukaansa tempaava. Ympärilläni on ihmisiä, ystäväpiiri on laaja, verkostoihin kuuluu monen ikäisiä ihmisiä. Ystävällisyyteni tekee minusta mukavan lähestyttävän ja pyrkimykseni sanoa hyviä asioita helpottaa kanssakäymistä. Kuitenkin kaiken sen takana, jossakin osaa minua, olen yksin. Olenko itse rajannut itseni siihen tilaan vai kuuluuko se tähän elämään yhtenä kipeänä kokemuksena? Kipu on sielun kipua. Se ei näy eikä kuulu, mutta se ei lakkaa olemasta osa minuutta.
Turhuuksien torilta saa hyviä vinkkejä totuudesta. On kuin luomuksien juuret olisivat kuitenkin pienellä säikeellä kiinni todellisessa todessa. Ihmisillä on kova halu luoda jotakin omaa, jättää puumerkkinsä asioihin. Katsellessani maailmaa, ihmisten luomuksia, olipa kyseessä uskonnot, politiikka ja historia, selitykset ja tulkinnat eivät ole totuuden mukaisia. Niissä on se siemen, mutta variaatiot ovat mielikuvituksen tuotetta. Uskonnot ovat osoituksena ihmisten kyvyistä rakentaa, mitä eriskummallisempia rakennelmia. Rakennelmien uskottavuutta lisätään sillä, että nimetään systeemien olevan Jumalalle mieluisia. Jumalan ylivertaisuus mykistää kriittisimmätkin suut vaikka terve järki sanoo, ettei tämä voi olla totta.
Olen päässyt pohdinnoissani pitkälle ja joku voi kysyä, mistä minä kuvittelen olevani oikeassa? Oikeassa oleminen ja totuus eivät ole synonyymejä. Ne eivät korreloi keskenään. Mikä sopii minulle ja minkä kanssa kykenen elämään, on minun totuuttani. Epä tosi ja turhuus eivät kannattele, kun on vaikeaa. Totuus on kivijalka, joka ei murru tai pudota minua. Se antaa liikkumavaran ja palautteen aina oikeassa suhteessa. Kysymyksessä on lopulta itseoivallus, yhdenlainen vihkimys. Se ei tarkoita sitä, että olisin valmis tai ylivertainen muihin nähden.
Tänään olen tässä, huomena en tiedä missä. Onko sillä mitään väliä, jos kerran olen löytänyt kotini itsessäni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti