Ihmissuhteet ovat se kasvun kenttä tai pihamaa, jossa käännellään kivet, kannot ja männynkävyt. Lapsuudessa saadaan malli vanhemmilta, sisaruksilta ja suvulta. Koulussa tutustutaan yhteiskunnan normituksiin ja siinä sivussa kohdataan ystäviä ja vihamiehiä. Kaikissa kohtaamisissa näyttää olevan joku juju, josta pitäisi päästä perille.Ihmiset ovat peilejä ja he heijastavat jotakin itsestä. On ihmisiä, jotka ovat tulleet jäädäkseen ja on niitä, jotka viivähtävät ja menevät menojaan. Toki he voivat tulla piipahtamaan uudemman kerran, aivan kuin moikkaamassa, kuis kulkee kamu? Sitten on niitä, joiden kanssa aika ja etäisyydet menettävät merkityksensä. Heidän elämänpolkunsa tuntuu nivoutuvan omaan hyvin syvällisesti. Tuntuu, kuin he olisivat aina olleet osa itseä. Ehkä se onkin totta!
Ihmissuhteiden kunnossapitäminen on yksi itsehoidollisuuden kulmakiviä. On kuin rakennus eli oma itse, pysyisi paremmin pystyssä, kun on ihmisiä, johin voi luottaa ja joilla on mielipiteitä syvällisiinkin asioihin. Heidän kanssaan vietetty aika on sitä ns. laatuaikaa. Voimaantuminen tapahtuu yhteistä huoneilmaa hengitellessä tai kävelylenkillä lampsittaessa. Välttämättä ei tarvita edes sanoja vaan kaikki tuntuu sujuvan. Toisinaan itketään ja sitten taas nauretaan. Yhteistä on silmistä vuotava vesi ja ymmärrys juttujen syvistä tai kepeistä vivahteista.
Toisaalla ovat sitten haastavat ja vaikeat suhteet. Jokaisella on lähipiirissä ihmisiä, joiden kanssa tuntuu olevan tikku kynnen alla, kivi kengässä tai herne nenässä. Vuorovaikutus ei vain suju tai jos lievää kohenemista on ilmassa, se enteilee vain suurempaa romahdusta hetken päästä. Varovaisuus on energiaa vievää ja varuillaan oleminen vie kaiken luontevuuden. Mikä on vikana, sitä ei tiedä kukaan ja toisaalta sitä ei voi edes selvittää, koska väärinymmärrys on ilmeistä.
Energia eli voimavaraisuus on keskeistä kaikessa elämässä. On olemassa elämänkenttä, jossa energia muodostuu ilmapiiristä eli ihmisten luomasta tunnelmasta. Positiivinen kenttä voimaannuttaa ja negatiivinen vie tuhkatkin pesästä. Viipyminen elämänkielteisessä kentässä avaa väylän kyllästymisen tunteille, riidalle, toralle, arvostelulle ja väittelyille. Mykkäkoulu, vetäytyminen ja paikalta väsyneenä poistuminen, on sitten seuraava taso.
Toiset aistivat ilmapiirin hyvin herkästi ja kykenevät suojaamaan itseään energiarosvoukselta. Toiset antavat energiansa heti, ilman hajuakaan tapahtumassa olevasta. Sitten ihmettelevät väsymistä, lentsun oireita ja masennusta. Oma lajinsa on energiarosvot, joilla on yleensä ylimaallisia keinoja lannistaa ja nujertaa lähimmäisiään. He imevät energiansa alistamalla, vinoilemalla, arvostelemalla tai olemalla ylitsevuotavan hyviä asiassa kuin asiassa. Heidän kanssaan on syytä olla hereillä, sillä jatkuvan energiarosvouksen uhrille ei kunnian kukko laula. Kuolin kellojen kolkko kumahtelu voi tuntua jopa helpotukselta, olkoonkin, että ne ovat omat kellot.
Puhumalla asiat selviää, sanotaan. Entä jos ei ole sanoja? Jutut juuttuvat kurkkuun tai ne eivät ikinä edes nouse palleaa ylemmäs. Jännitysvatsa on täynnä paakkuuntuneita tunteita ja ilmaisemattomia ajatuksia. Tuskastuttavassa hiljaisuudessa voi olotila muuttua helevetilliseksi tai sitten haluaa haihtua savuna ilmaan. Miten voi aloittaa puhumisen, jos sitä ei ole koskaan harrastanut? Jos kanssakäyminen lapsuuden kodissa on ollut pidättyväistä, nuivaa tai pelokasta? Toisaalta, jos kasvattajaksi on siunaantunut patriarkka, jolla on ollut kyky nujertaa. Hänen perujaan ovat hikoavat kämmenet ja kainalot, jos joutuu pakosta sanomaan ääneen omaa mielipidettään. Koulussa ei ole opeteltu keskustelemaan ja yleensä puheliaita on rangaistu tai heille on aika ajoin näytetty ovea. Auktoriteetille (opettajalle) hiljaiset oppilaat ovat helppoja. Puhua pälättävät, kysyvät liikaa ja häritsevät opetussunnitelman mukaista etenemistä.
Sanat ovat kuitenkin silta, jolle kerran noustuaan, sieltä ei palaa puhumattomuuteen. Ilmaisua voi harjoitella esimerkiksi lukemalla ääneen. Oman äänen sointi voi kuulostaa ensi alkuun kuin epävireisen soittimen tai väärällä asemalla olevan radion ääntelyltä. Vähitelleen siihen saa paremman yhteyden ja ääni alkaa tuntumaan ja kuulostamaan omalta. Samalla tavalla itseen tutustumisen voi aloittaa valokuvia ottamalla ja peilistä omaa naamaa vilkuilemalla. Siihen ei kannata kuitenkaan juuttua, sillä vaarana on lumoutuminen. Narkissoksen tarina on edelleen totta.
Varmuus omasta itsestä tuo varmuutta kaikkinaiseen kanssakäymiseen. Kyse on itsetuntemuksesta ja itsetunnosta. Se on kaiken perusta ja sen kautta elämä alkaa helpottua. Omat solmut eivät aukea kuin solmujen aukaisemisella omatoimisesti. Toki on paikallaan, jos tuntuu, ettei kertakaikkiaan saa ensimmäistäkään solmua auki, turvautua terapiaan. Onneksi kynnys siihen suuntaan on madaltunut ja yhä enemmän ihmiset hakeavat apua.
Rentoutumisen ja kehotietoisuuden lisääminen antaa voimaa, koska energiaa vapautuu. Hengittäminen syvään ja irtipäästäminen ovat aina itsessä olevia keinoja. Jännittyneenä hartiat nousevat korviin, henki ei kulje ja korvissa alkaa soida. Paniikkihäiriössä on kyse energioiden valumisesta jännityksen ylläpitämiseen eikä siitä vapautumiseen. On hyvä muistaa, että oma keho on ikioma kulkupeli ja mieli on työkalu kehon suhteen. Keho itsessään ei jännitä vaan ihmisen mieli lietsoo pelon, johon keho reagoi omimmalla tavallaan. Ota johto omiin käsiin, hengitä ja rauhoita mieli. Älä ala kuitenkaan läähättää, koska ylihengitys saa sukat pyörimään jaloissa, sydän hakkaa rumpukalvoille soittelemaan tajuntaa hämärryttävää marssia. Toinen ääripää on unohtaa hengittää. Pyörtyminen tai kuukahtaminen siihen kauppakassien keskelle, on selkeä merkki, mielen sekaannuksesta ja kehon reaktioiden ylikuumenemisesta. Kukaan ei tiedä omassa mielessä jylläävästä paniiksta, vaikka itsellä voi olla tunne, että kaikki katsoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti